lauantai, 21. huhtikuu 2018

Epäonnistumista

Pitihän se arvata. Mitä hyvää syömisestä koskaa olisikaan seurannut? Olen vain lihonnut, tietenkin. Kokoajan tekee mieli syödä jotain ja minähän syön. Tästä lähin en syö. Mun on turha miettiä miksi mieli on maassa, kun lihon vaan kokoajan. Niinpä, miksiköhän.

Aloitan taas elämäni alusta. Aloitan niin monta kertaa, kunnes ei tarvitse enää, siitä tulee rutiini, joka päiväistä huomaamatta... ja se kestää pitempään kuin viikon. Minä aloitan laihduttamaan, ihan urakalla. Proana, täältä tullaan!

Minua on lähipäivinä kehuttu hoikaksi ja pieneksi. Pieni on ihan ok mutta hoikka... Miten olisi mieluummin laiha? Tai vaikka esimerkiksi  käsinkosketeltavan hauras? Voisinko olla niitä joskus? No voinhan minä, kunhan saisin sen ITSEKURIN. 

Tekisi mieli vaan viiltää, viiltää syvemmälle ja syvemmälle. Kaikki taitavatkin jo tietää syyn. Vähintään arvata. Koska olen lihava, niin älyttömän lihava. Maha se vaan pömpöttää, kaikki ylimääräiset kilot kertyvät vatsaan. Tekisi vaan mieli leikata saksilla läskit pois. 

Äääh.

torstai, 19. huhtikuu 2018

Hidasta laskusuuntaa

Moi muruseni.

Vaikka olen vain ahminut ja ryypännyt, on painoni kuitenkin jollain ihmeen kaupalla laskusuuntaan päin. Painoni alkoi tänään "pitkästä" aikaa 46-numerolla! Kyllä tämä tästä, kai näinkin voi laihtua, ainakin näin alkuun. 

Huomenna saan taas juoksennella pitkin kylää, sillä minulla on varattu aikoja ties minne. Menen muun muassa heti aamulla ensimmäiselle ajotunnilleni. Jännittää ihan älyttömästi, ajan kuitenkin heti ensimmäisenä vähintään seinää päin. Milloin elämästä tulee huoletonta vai ovatko ne aikakaudet jo takanapäin? Todennäköisesti ovat. Harmi sinänsä, stressi kun hidastaa tunnetusti laihtumista.

Kokeilen nyt muutaman päivän syödä "normaalisti" (4-6 leipää päivässä/ herkut sallittuja) (tämä siksi, ettei aineenvaihdunta mene tukkoon). Tulen myöhemmin kertomaan, mitä kävi. Jos lihon tolkuttomasti, niin ei kai siinä auta muu ko vetää rääkkidieetti päälle, jälleen.

tiistai, 17. huhtikuu 2018

Täällä taas

Moikka!

MInä täällä taas.

Lukeeko ketään enää tätä?

Alotin alusta laihduttaminen. Otin 4!!! kiloa takapakkia. Ne kilot, mitä vaivalla sain pois, parissa päivässä otin takaisin. Ei vittu minä sanon. 

Tästä se lähtee, puhtaalta pöydältä. Taas mennään. 

 

lauantai, 14. huhtikuu 2018

Tauko elämästä, kiitos

Nyt olen jälleen saavuttanut sen pisteen, kun mikään ei tunnu miltään. Onko elämäni elämisen arvoista? On jatkuvasti vain tyhjä olo, kun havittelee jotain, mitä ei saa. En tule koskaan olemaan 40 kiloinen näillä elämän tavoilla. 45 kiloakin oli jo saavutus, mistä en osannut iloita tarpeeksi, kun sellainen olin.

Painoni on jämähtänyt 46-47 kiloon, eikä tunnu laskevan millään. Ei tietenkään laske näillä elämän tavoilla. Minun pitäisi liikkua paljon enemmän ja syödä paljon vähemmän, jos ollenkaan, että pääsisin maaliin asti. Sitten tulemme siihen kysymykseen, mitä järkeä siinä olisi? 

Ruoka ällöttää minua edelleen, siinä asiassa mikään ei ole muuttunut. Tuskin tulee muuttumaankaan, mutta ilman sitä eläminen on aika vaikeaa, eikä kovin pitkäkantoista. Lenkille lähtö tuntuu ylitsepääsemättömältä suoritukselta. Oikeastaan niin tuntuu muutkin asiat. Kauppaan kävely ja siellä asioiminen tuntuvat erittäin mahdottomalta asialta. Miten muut hoitavat asiansa? Miksi minä en pysty siihen?

"Haluaisin olla vain laiha ja kaunis.". Väärin, haluan olla tyytyväinen itseeni. Vaikka painaisin 40 kiloa, olisin edelleen tyytymätön itseeni, näin luulisin asian olevan. Saattaisin olla ehkä vähän tyytyväisempi, mutta ei kilottomuus tuo onnea. Se tulee jostain muualta, en vaan tiedä mistä. Voinkohan koskaan olla onnellinen? 

Otan nyt taukoa koko hommasta. Taukoa, eli en aio lukita mitään varmaksi. Punnitsin itseni juuri pitkästä aikaa viimeistä kertaa. 46.6 kiloa, hyi, miten isolta se luku tuntui. Aion viedä vaa'an jonnekin, missä en sitä kehtaa käyttää. Aion erota proana-ryhmistä, ainakin toistaiseksi. Voi olla, että kun mieleni kohenee, liityn takaisin ryhmiin ja haen vaakani huoneeseeni jälleen, aloitan homman alusta uudella innolla. Tai sitten ei, ehkä unohdan koko homman ja alan korjaamaan itseäni muuten.

Joten nyt on aika sanoa hyvästit, ainakin joksikin aikaa. En halunnut pettää teitä, enkä itseäni. Tulemme ehkä vielä tapaamaan. 

 

 

 

 

perjantai, 13. huhtikuu 2018

Uuteen nousuun

Kello 18.54. Olen ollut tämän päivän syömättä kokonaan ja olisi hienoa, jos pystyisin olemaan huomisenkin. Mahani on kurninut koko päivän, se tuntuu harjoittelevan jotain konserttia varten, sen verta kovaa mekkalaa hän on pitänyt. Nälkä tunteena ei tunnu kovin mukavalta.

Kävin aamulla lenkillä, juoksinkin osan matkasta. Tarkoitus olisi mennä illalla uudestaan. Parempihan se olisi, ainakin jos vaa'alta kysytään, sen verta isoa lukemaa on tänään näyttänyt. Peili on samaa mieltä, mahani lenpiharrastuksiin kuuluu pömpöttäminen.

Vaikka tämä päivä koetteleekin omaa uskoa itseeni, haluan silti uskoa ihmeisiin laihdutuksen suhteen. Toivoisin, että huominen aamupunnitus palkitsee tämän ruuasta totaalikieltäytymisen tuskan. Ei tämän kuulunut tuottaa tuskaa, tämän piti olla hauska harrastus. Niin siinä joskus käy, että hauskat harrastukset vaihtuvat riippuvuuksiksi. Riippuvuus laihtua, niin mulle eilen sanottiin.

Mun laihdutus on tullut jo mun uniin, eikä mitenkään positiivisessa valossa. Näen kaikki ympärillä olevat ihmiset hirviöinä, vaikka he koittavat auttaa. Tulkitsen heidän aikeensa negatiivisesti, joten ei sinänsä ole ihmekään, että alitajunta ja mieli kääntää heistä itseäni vastaan. Loppuisipa kaikki negatiiviset ajatukset jo, stressi se nyt ei ainakaan ole hyväksi laihdutukselle. 

Tulen ilmoittelemaan huomenna, miten kävi. Pysykää vahvoina.