Taas aiheista vaikeimpiin. (Pitäisikö minun varoittaa tässä kohtaa jostain? En tiedä. Tutut, jos tätä luette, en tarvitse moraalisaarnoja enkä outoja katseita/kommentteja. Niitä saan tarpeeksi muutenkin).

 

Kävin äsken perheeni kanssa paljussa. Tarkalleen ottaen äitini, isäpuoleni ja pikkuveljeni. Kaikki meni hyvin siihen asti, kunnes isäpuoleni saapui paikalle. Minua nimittäin ahdisti olla hänen edessään bikinit päällä. 

Meidän välit hänen kanssaan eivät ole koskaan olleet hyvät, emme tunne toisiamme, sillä emme edes juttele. Hän on aina ollut kuoreensa vetäytyjä ja meillä on ollut omat vaikeat aikamme, joita ei ole koskaan puhuttu auki. Jos olisimme joskus riidelleet ilman puhtaaksi, tilanne olisi ehkä erinlainen. Me pidimme toisillemme monta vuotta mykkäkoulua.

Itse en edes tiedä, miksi hän ei välitä minusta. Ehkä hän ei välitä kenestäkään muustakaan? Ehkä olin liian vaikea teini-iän vaikeimpina vuosina? Ehkä olen muuten vain perseestä? Asiaanhan saisi helposti selvyyden, puhumalla, mutta ehei, sitä me emme harrasta.

Sitten niihin rankempiin aiheisiin, mitä jo lupasin teille alussa. 

Minulla on aina ahdistava olo isäpuoleni kanssa. Varsinkin, jos en ole kietoutunut huppariin tai muuten peittävään asuun. Tällä kertaa se olisi voinut mennä sen piikkiin, että ensimmäistä kertaa en piilottele viiltojani perheeltäni, vaan kuljen t-paita päällä. Oloni ei kuitenkaan johtunut pelkästään siitä. 

Muistan, ollessani esi-teini pukeuduin erittäin vähiin vaatteisiin. Saatoin kulkea pelkkä bandeau ja minimaaliset puoli persettä paljastavat shortsit jalassa. Ei se mitään, ei siinä pitäisi olla mitään seksuaalista, eihän? Oli siinä.

Ne katseet, se virne, ne KOMMENTIT, mitä isäpuoleni minulle antoi. Epäsuorista vihjauksista puhumattakaan. Kenen mielestä isäpuolen on sopivaa sanoa minulle äitini kuullen, että aikoo vaihtaa äidin minuun? Tietty tuo oli vitsi, mutta silti. Pakkoko minusta on aina tehdä jokin esine, mikä vaan otetaan? Ihan niikun olisinkin kiinnostunut 16 vuotta vanhemmista, varsinkaan OMASTA ISÄPUOLESTA. 

Miten teillä isät/isäpuolet hieroivat tyttärensä hartioita? Meillä päin isäpuoleni kädet lipuivat turhan alas, rintsikoiden sisään. Hupsista keikkaa, vahinko. Ja taas, ja taas ja taas. 

Mietitäänkö vielä yhdessä, kokoonnutaanko vielä pöydän ääreen miettimään, miksi minä olen seksuaalisuudeltani viallinen? Miksi en tajua "selviä merkkejä", kun minulta halutaan vaan sitä tiettyä? Miksi en osaa puolustautua selvältä hyväksi käytöltä? Minkä takia menen kerta toisensa jälkeen kaikkien retkuun ja lamaannun, kun minua aletaan hiplaamaan luvatta?

Vieläkö yllättää, miksi minulla ei ole filttereitä, mitkä hälyttävät mistään epäkohdista uusien ihmisten kohdalla, ennenkuin virhe on jo tapahtunut? Haluan uskoa kaikista pelkkää hyvää. Ehkä yritän korvata jotain, mikä minulta puuttuu, tai korjata jotain, mikä minussa on rikki.

Joten voitaisiinko jo lopettaa minun arvostelu siitä, miten minun täytyisi "osata sanoa ei" tai "osata tunnistaa selvät merkit"? 

Kiitos.